Eetu Vikman

Asunnon myynti

Määrätietoinen, innovatiivinen ja haasteita pelkäämätön huippuvälittäjä, jolla on jatkuva halu kehittää itseään. Eetun liki 10 vuoden kokemus myynnistä, markkinoinnista ja yrittäjyydestä on näkynyt vakuuttavina myyntilukuina jo kiinteistövälitysuran alkumetreiltä asti. Korkeakouluopintojen ja Hong Kongissa vietetyn opiskeluvuoden kautta hänelle on myös muodostunut vankka teoriapohja ammatillisen osaamisen tueksi.

Eetu on ahkera ja kunnianhimoinen välittäjä, joka haluaa tarjota asiakkailleen timanttiinsa hiottua palvelua. Palvelua, jossa pieninkin yksityiskohta on tärkeä ja tarkkaan mietitty. Hän on sosiaalisesti äärimmäisen taitava ja parhaimmillaan neuvottelutilanteissa, josta hän on saanut asiakkailtaankin kiitosta.

Eetulla on laaja kokemus asunto-osakkeista arvokiinteistöihin ja lupauksena asiakkaille on olla tavoitettavissa vuoden jokaisena päivänä kellonaikaan katsomatta.

Vapaa-ajallaan hän harrastaa sukellusta niin Suomen pimeissä ja kylmissä vesissä kuin Aasian turkoosin kirkkaissa merissä. Myös nopeat autot ovat olleet hänen intohimonsa jo pienestä pitäen.

Kunnianhimo, määrätietoisuus ja aito halu antaa asiakkaille vain ja ainoastaan parasta tuo tuloksia.

045 203 8600

Yhteydenotto

Tavoitat meidät numerosta 010 248 1600 tai alla olevalla lomakkeella.