Yhteydenotto
Tavoitat meidät numerosta 010 248 1600 tai alla olevalla lomakkeella.
Toni on päättänyt tuoda arvostuksen kiinteistönvälitysalalle takaisin, sillä hänen mielestään jokaisella asiakkaalla on oikeus ensiluokkaiseen palveluun.
Tätä missiota hän toteuttaa tuottamalla laadukkaita asiakaskohtaamisia ajasta, paikasta sekä kanavasta riippumatta.
Hän etsi aikansa omaa paikkaansa, jonka löysi vuonna 2017 kiinteistönvälityksestä.
Hän on tehnyt lähes kaksikymmentävuotta erilaisia myynti- ja asiakaspalvelutehtäviä, jonka kautta hänelle on hiotunut timanttinen asenne, ymmärrys asiakaskokemuksen merkityksestä. Toiminnallaan hän pyrkiikin tuottamaan asiakkailleen mahdollisimman paljon lisäarvoa ja wow-efektejä.
Parhaiten Toni tunnetaan positiivisuudestaan ja aktiivisuudestaan sekä somesta hänet löytää #muutonmahdollistaja.
Suurimman osan elämästään Toni on asunut Espoossa, jonka alueista parhaiten hän tuntee: Suur-Leppävaaran, Laaksolahden naapurialueineen, Tapiolan ja Niittykummun ympäristöt, Kivenlahden ja Kurttilan.
Tonin arvoihin kulminoituvat rehtiys, asiakaskeskeisyys ja luotettavauus.
Vapaa-ajallaan Toni viettää hyvin perhekeskeistä arkea Siiri-tyttärensä kanssa Leppävaarassa asuen sekä sulkapallosta, golfista ja auringonvalosta nauttien.
”Tervetuloa asiakkaakseni!”
Tavoitat meidät numerosta 010 248 1600 tai alla olevalla lomakkeella.