Visio, missio, strategia & arvot

Visio ja strategia

Visionamme on olla Suomen arvostetuin ja tunnetuin kiinteistönvälitysyritys.

Tulimme muuttamaan koko alan;

teoilla tuomme arvostuksen ja asenteen, mikä alalta on puuttunut.

Suomalaiset vaihtavat vakinaista asuinpaikkaa noin miljoona kertaa vuodessa. Neliöt Liikkuu LKV:n tavoitteena on tehdä ihmisten kodinvaihdosta helpompaa. Haluamme palauttaa kiinteistönvälitysalalle arvostuksen ja asenteen, mikä alalta on puuttunut. Teemme kiinteistönvälityksestä avoimempaa ja läpinäkyvämpää alan motivoimmimmalla myynnillisellä työympäristöllä. Rakennamme uskolliset asiakassuhteet ja käymme edelläkävijöiden edellä. Tavoitteennamme on kasvaa nopeasti ja hallitusti, sillä visionamme on olla Suomen arvostetuin ja tunnetuin kiinteistönvälitysyritys. Strategiamme ohjaa meitä kohti visiotamme.

Olemme voittava perhe

Neliöt Liikkuu LKV on tiukka ryhmä alan kovimpia välittäjiä ja tulevaisuuttamme ohjaa vahvasti yhteiset suuntaviivat, joiden avulla pääsemme loistaviin lopputuloksiin. Kutsumme porukkaamme perheeksi, sillä meillä jokaisen vahvuudet pääsevät loistamaan ja voit olla juuri sellainen kun olet. 

Välittäjiemme ei tarvitse mahtua tiettyyn muottiin. Jokainen palvelee asiakkaamme aina omalla tyylillään, asenteella ja ammattitaidolla. Voittava meininki luo vahvan pohjan yrityskulttuurillemme.

Neliöt Liikkuu LKV:n yrityskulttuuri pohjautuu ydinarvoihimme

Vaivattoman ja läpinäkyvän asuntokaupan synonyymi on Neliöt Liikkuu.

Asenne

Asenne on mielentila ja suhtautumistapa, joka tavoittelee asetettuja tavoitteita kaikessa tekemisessä. Asenne tarkoittaa sitä, että neliöt saadaan liikkumaan. Emme jää ihmettelemään tai odottamaan, vaan puskemme aina eteenpäin.

Luottamus

Meille luottamuksen rakentaminen on ensiarvoisen tärkeää. Luottamus on varmuutta ja tunne siitä, että asiat pitävät paikkansa. Läpinäkyvät toimintatapamme vahvistavat luottamusta. Asiakkaiden jättämät hyvät suositukset luovat luottamusta tekemäämme työtä kohtaan.

Jatkuva uudistuminen

Tapanamme ei ole jäädä mukavaan kädenlämpöiseen onnistumiseen pyörimään vaan jatkuvasti suunnata eteenpäin. Jaamme kokemuksesta kertynyttä tietoa toisillemme, kouluttaudumme lisää ja suuntaamme katseemme avarasti tulevaisuuteen. Sitä mukaa kun ympärillämme tapahtuu muutosta, muutumme me mukana.

Yhdessä voittaminen

Voitot ovat yhteisiä. Iloitsemme saavutuksistamme perheenä, sillä jokainen onnistuminen ohjaa kohti visiotamme, joka on olla Suomen arvostetuin ja tunnetuin kiinteistönvälitysyritys. Sitä paitsi, miksi voittaa yksin kun voi voittaa koko perheen voimin? Yhdessä olemme enemmän.

Korkeat standardit

Emme tyydy keskinkertaiseen. Korkealle asetetut standardimme takaavat asiakkaille parhaan mahdollisen kodinvaihtokokemuksen ja luovat omalle työllemme raamit. Tahtotilamme on tehdä paremmin ja enemmän. Jos emme saavuta korkeita standardejamme, emme pysty täyttämään muitakaan arvojamme. Keskinkertainen ei ole meille milloinkaan ratkaisu.

Läpinäkyvyys

Kiinteistönvälitysala ei ole varsinaisen tunnettu läpinäkyvyydestään. Me Neliöt Liikkuu LKV:lla haluamme tehdä tähän muutoksen ja tuoda lisää läpinäkyvyyttä alalle. Tämä näkyy toiminnassamme kauttaaltaan – niin yrityksemme sisäisissä prosesseissa kuin asiakkaiden kanssa toimiessamme.

Vaivattoman ja läpinäkyvän asuntokaupan synonyymi on Neliöt Liikkuu.