Inno Ilonen

Inno Ilonen

Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, kaupanvahvistaja

Rehellisyys, erinomaiset neuvottelutaidot ja pitkä myyntikokemus ovat antaneet Innolle erinomaiset eväät välitysalalla menestymiseen. Lähes kymmenen vuoden kokemus myyntitöistä ennen kiinteistönvälittäjäksi siirtymistä todellakin näkyy Innon asiakaspalvelun laadussa – sen huomaa myös tyytyväisten asiakkaiden palautteista. Jo heti ensimmäisen vuoden aikana Inno osoitti myyntitaitonsa tekemällä kaupat yli 40 asunnosta. Helsingin Kallion kasvattina Inno tuntee Etelä-Helsingin kuin omat taskunsa ja näyttöjen järjestäminen onnistuu parhaimmillaan jopa vartin varoitusajalla. ”Haluan tarjota asiakkailleni vaivatonta hyvän fiiliksen asuntokauppaa. Aktiivisella myyntityöllä ja onnistuneella kommunikaatiolla asunnon myyntiprosessi sujuu kädenkäänteessä.” Iloista kiinteistönvälitystä nimen mukaisesti. LKV-pätevyys jo vuodesta 2016 lähtien.

Arvostelut

★★★★★5 / 5

10/10, prosessi sujui loistavasti alusta loppuun. Inno oli kilpailuttamistamme välittäjistä ehdottomasti valmistautunein, proaktiivisin ja asiantuntevin. Saimme häneltä arvokkaita näkemyksiä niin hinnanmääritykseen kuin myyntistrategiaan. Whatsapin kautta käyty viestintä auttoi meitä pysymään hyvin tilanteen tasalla. Lopputuloksena asunto meni pyyntihintaan kahdessa viikossa.

Myyjä

Helsinki

★★★★★5 / 5

Inno Ilonen hoiti asuntoni välityksen erittäin hyvin. Saatiin asunto myytyä muutamassa viikossa erittäin tyydyttävään hintaan (+10% korkeammalla hinnalla mitä kilpaileva välittäjä arvioi asunnon arvon). Erittäin asiakaslähtöistä palvelua ja 24/7 yhteydenpito olivat plussaa.

Myyjä

Helsinki

★★★★★5 / 5

Inno on aivan mahtava välittäjä. Muutaman kanssa toimin jo aiemmin ja kyllä oli aivan eri meininki. Inno myi kämpän 3 päivässä tammikuussa mikä oli 25 vuoteen hiljaisin kuukausi. Innolle ⭐️ x 10. Informaatio oli sujuvaa ja kaikki sujui aivan todella hienosti. Olen Innoa suositellut ja onnekas on se joka hänet saa välittäjäkseen.

Myyjä

Helsinki

Esimerkkejä edellisen vuoden aikana myymistäni kohteista

Huvilakatu 30, 00150, Helsinki
Myyty

Punavuori - Eira - Hernesaari, Helsinki

Huvilakatu

Kerrostalo · 2h · 37.5 m²

Helsinginkatu 15, 00500, Helsinki
Myyty

Sörnäinen - Harju, Helsinki

Helsinginkatu

Kerrostalo · 3h · 61.5 m²

Kongontie 20, 00560, Helsinki
Myyty

Toukola - Kumpula - Vanhakaupunki, Helsinki

Kongontie

Kerrostalo · 2h · 42 m²

Lauttasaarentie 7
Myyty

Lauttasaari, Helsinki

Lauttasaarentie

Kerrostalo · 3h · 64 m²

Topeliuksenkatu 31
Myyty

Töölö, Taka-Töölö, Helsinki

Topeliuksenkatu

Kerrostalo · 2h · 48 m²

Pohjoiskaari 8
Myyty

Pohjois-Lauttasaari, Helsinki

Pohjoiskaari

Kerrostalo · 46.5 m²

Munkkisaarenkatu 10
Myyty

Punavuori - Eira - Hernesaari, Helsinki

Munkkisaarenkatu

Kerrostalo · 54 m²

Kalasatamankatu 9
Myyty

Kalasatama - Kyläsaari, Helsinki

Kalasatamankatu

Kerrostalo · 43 m²

Kustaankatu 9
Myyty

Sörnäinen - Harju, Helsinki

Kustaankatu

Kerrostalo · 66.8 m²

Ota yhteyttä

Jätä yhteydenottopyyntö, niin Inno Ilonen on sinuun pian yhteydessä.