fbpx

Rive on nyt osa Neliöt Liikkuu perhettä.

Lue lisää

Johanna Peltonen

Ylempi Kiinteistönvälittäjä YKV, LKV, KiAT

Johanna Peltonen löysi kutsumusammattinsa jo vuonna 2010. Sitä ennen hän on opiskellut välittäjäksi myös Yhdysvalloissa ja hakeutui samalle alalle heti Suomeen palattuaan. Välittäjänä Johanna on tehokas, asiantunteva ja luotettavaa. Hän kouluttautuu alalla jatkuvasti, ja on myös kouluttanut alalle tulevia uusia asuntomyyjiä.

Johanna ajattelee aina asiakkaansa parasta, mutta uskaltaa silti keskustella asioista rehellisesti, oli tilanne mikä tahansa. Kotien myynnin lisäksi Johannan intohimo on löytää ostajille uusia asuntoja eli ostotoimeksiannot ovat vahvasti mukana tekemisessä.

Johanna on ollut alalla yrittäjänä jo vuodesta 2015 ja jatkaa nyt alueensa tiiminvetäjänä. Hän on ollut useana vuonna myös silloisen ketjun tuottavin välittäjä, eli kovin myyjä.

Toimialueena Johannalla on koko Pirkanmaa, itse hän asuu maatilalla Sahalahdessa. 

“Laitetaan sinunkin neliöt liikkumaan!”

Ota yhteyttä
Myynnissä

Varaa maksuton arviokäynti minulta

Tavoitat minut numerosta 044 078 9657 tai alla olevalla lomakkeella.