fbpx

ALANSA HUIPPUJEN KOTI

Perheemme on huippuammattilaisten koti ja meillä on aina tilaa kovaa tulosta tekeville kiinteistönvälittäjille. Jos siis haluat päästä siivittämään itsesi entistä kovempiin tuloksiin ja saada vahvan brändin generoimana uusia toimeksiantoja – jatka lukemista.

 

TARINA ON VASTA ALUSSA

Neljä kaverusta päättivät tehdä yhdessä jotain siistiä, erilaista ja kovalla asenteella – unohtamatta laatua. Visionamme on on olla Suomen arvostetuin ja tunnetuin kiinteistönvälitysyritys. Vahva myyntiosaaminen ja korkea palvelutaso osana brändiämme sekä dynaaminen asenne ovat kilpailuvalttejamme.

Kaikki alkoi syksyllä 2018 kun päätös oman kiinteistönvälitysyrityksen perustamisesta tehtiin. Vuoden vaihteen jälkeen kaikki oli valmista ja oli aika julkistaa Neliöt Liikkuu LKV maailmalle. Jo ensimmäisen toimintaviikkomme aikana keräsimme yli 15 miljoonalla eurolla myyntitoimeksiantoja – meidät tunnetaankin ennätyksiä rikkovana välitystoimistona.

 

Neliöt Liikkuu LKV on nopeasti kasvava vakavarainen kiinteistönvälitysyritys ja alan paras työpaikka

Neliöt Liikkuulta löydät pääkaupunkiseudun menestyneimpien välittäjien lisäksi myös alan monipuolisimman back-officen, joka muodostuu muun muassa markkinoinnin- ja luovan tiimin ammattilaisista, useammasta assistentista, valo- ja videokuvaajista sekä kokeneista kiinteistöalan ammattilaisista, kuten kaupanvahvistajista, vastaavasta hoitajasta ja omasta lakiasiaintoimistosta.

Tämän taustatiimin ainoana tavoitteena on varmistaa, että sinä saat parhaimman lopputuloksen ja prosessin tueksi monipuolisen osaamisen.

 

VAIVATTOMAN JA LÄPINÄKYVÄN ASUNTOKAUPAN SYNONYYMI ON NELIÖT LIIKKUU

Olemme perhe, johon moni tahtoisi kuulua. Tarjoamme erittäin motivoivan palkkausmallin sekä riittävän korkean riman tulosten suhteen – haluathan menestyä. Haluaisitko saavuttaa työssäsi vielä enemmän ja olet täynnä kunnianhimoa? Eikö nykyisessä työssäsi ole tarpeeksi haastetta tai saavutettuja onnistumisia ei arvosteta? Meillä pääset työskentelemään välitysalan huippujen kanssa, ylittämään itsesi ja saavuttamaan aina vain enemmän. Etsimme joukkoomme tuloshakuisia tiimipelaajia – myyntiprojektien parissa saat halutessasi työskennellä itsenäisesti tai tiimissä.

Haluamme, että sinä voit keskittyä myymään, siksi meillä on työsi tueksi ammattilaisia: varatuomari, assistentit ja digimarkkinoinnin ja luovan puolen tiimit. Meillä on sinulle nykyaikainen ja trendikäs työympäristö sekä parhaat työkalut työsi tekemiseen. Vahvuutenamme on datapohjainen markkinointi kohdennetuille segmenteille. Erotuksena muista kiinteistönvälitysalan yrityksistä tarjoamme sinulle myös ehkäpä Suomen laajimman somenäkyvyyden oman henkilöbrändisi tueksi.

Monikanavaisesti saadut liidit klousataan meillä toimeksiannoiksi, sillä asiakkaamme tuntevat meidät. Meillä on hallussa tulosta tekevät myyntiprosessit sekä vahva näkemys kiinteistöalan tulevaisuudesta.

MIKSI MEILLÄ VIIHDYTÄÄN?

Uskomme tekemiseen ja voittaja-asenteeseen. Mikään ei ole mahdotonta, kun oikeat ihmiset ovat oikeassa paikassa. Kun haluat työskennellä parhaiden kanssa, sinulla on saavutettuja näyttöjä alalta ja haluat uudistaa kiinteistönvälitysalaa energisessä yrityksessä, ota rohkeasti yhteyttä sähköpostitse info@neliotliikkuu.fi.

 

Kaikki yhteydenotot ovat luottamuksellisia.

Tutustu perheeseemme

Yhteydenotto

Tavoitat meidät numerosta 010 248 1600 tai alla olevalla lomakkeella.