Kerrostalo
2h+avok+kph (yhtiöjärjestyksen mukaan 1 huone makuualkoovineen ja keittiö)Sturenkatu 32-34, Vallila, Helsinki
Hinta
295 000 €
Koko
48 m²
Vuosi
1926
ENSIESITTELYT JÄRJESTETÄÄN YKSITYISNÄYTÖIN. OTA YHTEYTTÄ JA SOVITAAN YKSITYISNÄYTTÖ.
Tämän kodin pohjaratkaisu on todella avara. Keittiö ja olohuone yhdistyvät viihtyisäksi kokonaisuudeksi ja tilaan mahtuu isompikin ruokailuryhmä sekä sohvakalusteet. Toimivassa keittiössä on runsaasti kaappi- ja laskutilaa.
Tilavaan makuuhuoneeseen johdattelevat kauniit ikkunalliset pariovet ja makuuhuoneessa on liukuovikaapisto vaatesäilytykseen.
Kylpyhuone sijaitsee eteisen yhteydessä omassa rauhassaan.
Ikkunoista avautuu idyllinen näkymä Inarintien suuntaan eikä vastapäätä ole taloa.
Ikkunoiden alla olevat ihastuttavat leveät ikkunapenkit ja asuintilojen lautalattia tuovat kivaa vanhan talon fiilistä.
Rauhallinen ja hyvin hoidettu taloyhtiö on rakennettu vuonna 1926. Perinteinen putkiremontti on valmistunut vuonna 2015. Julkisivut, ikkunat ja parvekkeet on uusittu viime vuonna.
Yhtiö saa myös merkittäviä vuokratuottoja omistamistaan tiloista. Yhteensä noin 65 t€ vuodessa, mikä on noin neljännes yhtiön kaikista vuotuisista tuotoista.
Kävelyetäisyydellä ovat kattavat peruspalvelut ja korttelin etäisyydellä pari lähikauppaa.
Todella sujuvat julkisen liikenteen yhteydet ratikoilla ja busseilla. Monipuoliset ulkoilu- ja lenkkimaastot lähellä mm. Vallilan siirtolapuutarha, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Lammassaari ja Viikin luontoalue.
Tervetuloa ihastumaan!
Ole yhteydessä ja tilaa materiaali.
Sovitaan samalla yksityinen näyttöaikasi, lämpimästi tervetuloa!
TÄMÄN KOHTEEN MYY
Markku Hakala LKV, KTM
040 486 1986
markku.hakala@neliotliikkuu.fi
**Viime vuosina vuosittain myytynä yli 70 asuntoa. Myös vuonna 2024.**
**Ratikka-alueen asiantuntija**
** Katso lisää www.markkuhakalalkv.fi**
Markku Hakala
Kiinteistönvälittäjä LKV, KTM
040 486 1986
markku.hakala@neliotliikkuu.fi
Kohdenumero | 20041474 |
---|---|
Sijainti | Sturenkatu 32-34, 00550 Helsinki |
Omistusmuoto | Oma |
Huoneistoselitelmä | 2h+avok+kph (yhtiöjärjestyksen mukaan 1 huone makuualkoovineen ja keittiö) |
Huoneita | Kaksio |
Hallintamuoto | Asunto-osakeyhtiö |
Tyyppi | Kerrostalo (osake) |
Asuintilojen pinta-ala | 48 m² |
Kerros | 2/4 |
Vapautuminen | sopimuksen mukaan |
Kohteen kunto | Hyvä |
Energialuokka | F2018. |
Rakennusvuosi | 1926 |
Käyttöönottovuosi | 1926 |
Velaton hinta | 295 000 € |
---|---|
Myyntihinta | 275 128,02 € |
Velkaosuus | 19 871,98 € |
Vuokrattu | Ei |
Vastikkeet | |
---|---|
Huoneiston yhtiövastike yht | 424,80 € / kk |
Rahoitusvastike | 127,20 € / kk |
Hoitovastike | 297,60 € / kk |
Lisätietoa vastikkeista | Yhtiön varsinainen yhtiökokous pidetään 12.5.2025. Hallitus esittää hoitovastikkeen pitämistä ennallaan. Hallituksella on valtuudet yhtiön taloudellisen tilanteen niin vaatiessa perimään kaksi ylimääräistä hoitovastiketta sekä tarvittaessa muuttamaan pääomavastikkeen määrää korkotason muuttuessa. |
Muut maksut | Yhtiö saa merkittäviä vuokratuottoja omistamistaan liiketiloista ja asunnosta. Yhteensä noin 65.000 € vuodessa, mikä on melkein neljännes yhtiön kaikista vuotuisista tuotoista |
---|
Lämmitysmuodot |
|
---|---|
Antennijärjestelmä | Kaapeli-tv |
Tehdyt remontit | Vuonna 2015 on uusittu keittiö ja kylpyhuone yhtiön putkiremontin yhteydessä |
Palvelut | |
---|---|
Palvelut | Kattavat lähipalvelut. Pari lähikauppaa ja useita ruokapaikkoja korttelin säteellä. Erinomaiset liikenneyhteydet ratikoilla ja busseilla |
Katto | |
---|---|
Kate | Peltikate |
Rakennusmateriaalit | |
---|---|
Käytetyt rakennusmateriaalit |
|
Keittiö | |
---|---|
Keittiön varustelu | Keittiö on uusittu yhtiön putkiremontin yhteydessä vuonna 2015. Puustellin kaapistot. Integroidut jääkaappi/pakastin ja astianpesukone (2022). Induktioliesi, erillisuuni, liesituuletin (suodatin) ja kalusteeseen upotettu mikroaaltouuni. Kivilattia ja seinät maalattu |
Kylpyhuone | |
---|---|
Kylpyhuoneen kuvaus | Kylpyhuone on uusittu yhtiön putkiremontin yhteydessä vuonna 2015. Suihku, peilikaappi, allaskaappi, pyyhekuivain, wc-istuin ja pesukoneliitäntä. Lattia ja seinät laattaa |
Makuuhuone | |
---|---|
Makuuhuoneen kuvaus | Lautalattia ja seinät maalattu/tapetoitu |
Koko | 1 825 m² |
---|---|
Omistus | Vuokrattu |
Maanvuokraaja | Helsingin kaupunki |
Kaavoitustilanne |
|
Kaavoitustiedot | Helsingin kaupunki p. 09 310 1691, kartta.hel.fi |
Vuokra | 51 378,81 € / vuosi |
Vuokra-aika päättyy | 31.12.2050 |
Nimi | Asunto-Osakeyhtiö Sturenkatu 32-34 |
---|---|
Isännöitsijän tiedot | Helsingin Seudun Isännöitsijät Oy / Niko Koskelainen. p. 09 6122 600, niko.koskelainen@hsi.fi /asiakaspalvelu@hsi.fi |
Huolto | Kotikatu Oy |
Tehdyt remontit | 2025 Palovaroittimet, 2024 Julkisivun kunnostus ja ikkunoiden ja parvekkeiden uusiminen, 2023 Maalämmön ja aurinkovoimalan hankesuunnittelu, 2021-2023 Julkisivusaneerauksen ja ikkunoiden uusimisen suunnittelu, 2020 Jätepisteen uusiminen, 2020 Peltikatteen huoltomaalaus ja kattorakenteiden korjaukset, 2019 Porrashuoneen kunnostus, 2018 Katon reikien paikkaus, piippuhatut 2 kpl, tikkaat kadunpuolen lappeelle, 2018 Pesukoneen uusinta, 2017 Sokkelien korjausta, 2017 Ravintolan sähköasennusten korjausta, 2016 Ensimmäisen kerroksen ikkunoiden kunnostus, 2016 Vedenkäsittelylaitteiston lisääminen lämmitysverkostoon, 2015 Ravintolan ilmanvaihdon parantaminen, 2014-2015 Linjasaneeraus perinteisellä menetelmällä, 2013 Vesikaton kahden alimman vaakasauman Enkopur-tiivistys, 2012 -2013 Linjasaneerauksen suunnittelu, 2012 Ullakon ilmanvaihdon parantaminen, 2011 Linjasaneerauksen hankesuunnitelma, 2011 C-rapun ulkoportaan ja piha-asfaltin korjaus, 2010 Kuntoarvio, 2010 Vesikaton maalaus ja korjausta, 2009 Parvekkeiden pinnoituskorjaukset, 2007 Pesutuvan kunnostus (uusittu myös pesukone ja mankeli), 2006 Pihan peruskorjaus, 2005 Pyöräkellarin kunnostus, 2004 Kylpyhuoneiden kuntotarkastus, 2004 Hormien nuohous, 1998 Pihajulkisivut, 1995 Pohjaviemärin uusiminen osittain, 1994 Lämmönjakolaitteet, 1991 Parvekkeiden peruskorjaus, 1991 Pesutupa, 1989 Katujulkisivut, 1989 Etuikkunat, 1985 Patteriventtiilien asentaminen, 1984 Mittaritaulujen ja nousujohtojen uusiminen, 1980 Peltikaton ja lumiesteiden puhdistus ja maalaus, 1974 Kaukolämpöön liittyminen, 1967 Tiilikatto muutettu peltikatoksi, 1963 Ovet ja ikkunat, 1962 Porraskäytävien maalaus, 1961 Putkinousut, 1957 Lämmin vesi |
Tulevat remontit | 2025 Piha-alueen asfaltointi ja viheralueen kunnostus, 2025 Lukituksen uusiminen, 2028 Aurinkopaneeleiden / maalämpö lisäselvitys / suunnittelu, 2029 Aurinkopaneeleiden / maalämpö hankkeen mahdollinen toteutus |
Huoneistojen lukumäärä | 71 |
Liikehuoneistojen lukumäärä | 1 |
Taloyhtiössä muuta | Pesutupa, kuivaushuone, vintti- ja kellarikomerot, polkupyörävarasto ja ulkoiluvälinevarasto. Kaapeli-TV ja DNA Welho taloyhtiölaajakaista 10M. Ilmanvaihtojärjestelmä on painovoimainen. |
Nimi | Hakala Markku |
---|---|
Sähköposti | markku.hakala@neliotliikkuu.fi |
Puhelin | 040 486 1986 |
Yrityksen nimi | Neliöt Liikkuu LKV Oy Ab |
Toimiston nimi | Neliöt Liikkuu LKV Oy Ab |
Yrityksen nimi | Neliöt Liikkuu LKV Oy Ab |
---|---|
Toimiston nimi | Neliöt Liikkuu LKV Oy Ab |
Osoite | Museokatu 7, HELSINKI |
Toimiston puhelin | 0406547075 |
Toimiston sähköposti | info@neliotliikkuu.fi |