Kerrostalo 2h, k, kph, s, piha

Myyrätie 5, Korso, Vantaa

Hinta
129 000 €

Koko
48.5 m²

Vuosi
1989

Heti vapaa viihtyisä pihallinen kaksio!

Tästä kodista saat tehtyä ihan oman näköisen. Ensimmäisen kerroksen huoneistossa on erinomainen pohjaratkaisu ja kahteen ilmansuuntaan olevat ikkunat tuovat asuntoon ihanasti valoa. Hyvänkokoiseen olohuoneeseen mahtuu sohvaryhmän lisäksi isompikin ruokapöytä. Mikäli oleskelutilasta haluaa vieläkin avaramman, on keittiön ja eteisen välinen kevytseinä mahdollista ottaa pois. Huoneiston ikkunat ovat idän sekä etelän suuntaan, ja yhtiöjärjestyksen mukainen pieni piha-alue on etelään. Huoneiston saunallinen kylpyhuone on remontoitu vuonna 2018 taloyhtiön toimesta ajattoman vaaleilla pintamateriaaleilla.

Tässä yhtiössä viihdytään, jonka takia asuntoja on harvoin myynnissä. Taloyhtiö on hyvin hoidettu ja peruskorjauksia sekä kunnossapitoa on tehty asianmukaisesti. Sijainti ei voisi olla parempi. Täällä saat asua rauhassa, mutta silti lähellä Korson kaikkia palveluita ja juna-asemallekin vain lyhyt kävelymatka. Alueella on lisäksi loistavat urheilu- ja ulkoilumahdollisuudet mm. kuntosaleja, Leppäkorven pururata ja Ankkapuisto ihan lähietäisyydellä.

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan uuteen kotiisi – Ole yhteydessä ja varaa itsellesi oma esittelyaika!

Myyntiä hoitaa:

Emilia Juvonen
Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV

0505750438

Yhteystiedot
Emilia Juvonen

Kohdenumero21668640
Sijainti
  • Korso
  • Myyrätie 5
  • 01450
  • Vantaa
TyyppiKerrostalo
HallintamuotoAsunto-osakeyhtiö
OmistusmuotoOma
Huoneistoselitelmä2h, k, kph, s, piha
Asuinpinta-ala m²48.5 m²
Yhteensä m²48.5 m²
Pinta-alan perusteYhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen
Kerros1
Kerroksia4
Rakennusvuosi (päättynyt)1989
Käyttöönottovuosi1989
VapautuminenHeti

Velaton hinta129 000 €
Myyntihinta120 703,22 €
Velkaosuus8 296,78 €
Yhtiövastike336,87 €
Rahoitusvastike118,62 €
Hoitovastike218,25 €
Vesimaksu
  • 17
  • €/hlö/kk
Autopaikkamaksu10 € / kk

Sauna
  • oma sauna
HissiTaloyhtiössä on hissi
YleiskuntoTyydyttävä
EnergialuokkaD2018
Lämmitysjärjestelmän kuvausKauko

Asunnon tilat ja materiaalit
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali: tiili
Katto
  • harjakatto
  • peltikate
Keittiön kuvaus
  • Jääkaappi/pakastin, liesituuletin, sähköliesi, kiinteät valaisimet
  • Lattiamateriaalit: parketti
Kylpyhuoneen kuvaus
  • Lattiamateriaalit: laatta
  • Seinämateriaalit: kaakeli
  • Suihku, peilikaappi, korkea kaappi, wc-istuin, bidee-suihku, pesukoneliitäntä, lattialämmitys
Saunan kuvaus
  • Seinäpinnat: paneeli
  • Lattiamateriaalit: laatta
Olohuoneen kuvaus
  • Lattiamateriaalit: parketti
  • Seinämateriaalit: maalattu, tapetti
Makuuhuoneiden kuvaus
  • Lukumäärä: 1
  • Lattiamateriaalit: muovi
  • Seinämateriaalit: maalattu, tapetti
Säilytystilojen kuvaus ja lisätiedotKaapistot ja irtaimistovarasto

Taloyhtiön nimiAsunto Oy Myyrätien-Salpa
Isännöitsijän yhteystiedotKorson Koti Oy, Korsontie 6, 01450 Vantaa, , 0207344170 Isännöitsijä, Eva Hämeenniemi,
Taloyhtiössä muutaIrtaimistovarasto, kuivaushuone, ulkoiluvälinevarasto/lastenvaunuvarasto. Ilmanvaihtojärjestelmä: koneellinen poisto
EnergialuokkaD2018
(Taloyhtiön) Rakennukseen tehdyt korjaukset ja remontitPorraskäytävän maalaus- ja mattotyö 2001, märkätil.kosteusmittaus huoneistoissa 2004, parvekkeiden korjaus ja puuosien maalaukset 2005, ikkunanpuitteiden ja parvekeovien huoltomaalaus 2009, ilmastointihormien nuohous ja säätö 2012, lämmönvaihdin, A 13 saneerattu 2014, pesuhuoneiden kosteuskartoitus, parvekeovet uusittu, lämmitysverkostonpesu 2016, kylpyhuoneiden korjaussuunnitelma 2017, pesuhuoneet saneerattu 2018, julkisivujen betonivaurioiden korjaussuunnitelma 2020.
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontitKunnossapitotarve yhtiökokousta seuraavien viiden vuoden aikana: Julkisivujen betonivaurioiden korjaukset, parvekekaiteiden puuosat uusitaan betonivaurioiden yhteydessä, ikkunoiden kuntokartoitus ja mahdollinen uusiminen julkisivukorjausten yhteydessä, suunnitellaan/toteutetaan kulkua porrashuoneessa yläpohjaan ja katolle, rännien puhdistus+pesu. Yhtiökokous päätti hankesuunnitelman aloittamisesta julkisivujen kunnostamiseksi sekä ikkunoiden ja sadevesikourujen uusimiseksi 2022
Tontin pinta-ala1340 m²
Tontin omistusOma

PalvelutS-Market Korson asema n. 150m, K-Supermarket Korso n. 280m, R-Kioski n. 300m, S-Market Korso n. 700m
LiikenneyhteydetBussit n. 100m, Juna n. 300m
PäiväkotiAlueella useita. Lähin n. 150m
KoulutAlueella useita. Lähin n. 800m