fbpx

Neliöt Liikkuu tutki: haetuimmat välittäjät vuonna 2019

Googlen hakutulosten ensimmäinen sivu on arvokkain kauppapaikka tänä päivänä. Rahalla saa ja hevosella pääsee, kuuluu vanha sanonta ja voit ostaa mainospaikat sivun ylälaitaan – selvitimme kuitenkin ketkä todella pitävät paalupaikkoja pääkaupunkiseudun haetuimpina asuntovälittäjinä Google-hakujen mukaan? Asunnon myynti on melko trendikäs työ edelleen ja moni etenkin alalle tuoreeltaan tullut välittäjä käyttää aktiivisesti sosiaalista mediaa sekä verkkosivuja myynnin työkaluina. Oman asunnon myynti sujuu vaivatta luotettavan välittäjän kautta.

Tiedonhaku on sitä, että Suomessa ihmiset käyttävät pääasiassa Googlea löytääkseen tietoa henkilöistä ja palveluista. Todennäköisimmin googlataan asioita, joita ollaan jo valmiiksi kiinnostuneita ostamaan. Kiinteistönvälitys on ihmisten välistä toimintaa, jolloin asiakassuhteet usein kestävät yli toimistorajojenkin. Suositukset ovat kiinteistönvälittäjälle ensiarvoisen tärkeitä ja potentiaaliselle asiakkaalle on tärkeää, että hän löytää relevanttia tietoa Googlesta. 

Tutkimme, ketkä ovat pääkaupunkiseudun haetuimmat välittäjät Google-hakujen mukaan

Koostimme Googlatuimpien pääkaupunkiseudun välittäjien top 10 -listauksen. Luvut ovat vuoden ajalta mitattuna kuukausittainen keskiarvo.

  1. Andrei Koivumäki, Neliöt Liikkuu LKV 4 400 hakua
  2. Mira Kaslin, Huoneistokeskus 1 300 hakua
  3. Roni Arvonen, Bo LKV 1 000 hakua
  4. Nina Asteljoki, Bulevardin Kotimeklarit Oy LKV 590 hakua
  5. Misa Nirhamo, Kiinteistömaailma 480 hakua
  6. Amanda Kallio, RE/MAX 390 hakua
  7. Mikko Lahtinen, Kiinteistömaailma 390 hakua
  8. Pekka Lahtinen, Pekka Lahtinen LKV 320 hakua
  9. Antti Haataja, Kiinteistömaailma 260 hakua
  10. Sari Hämäläinen, RE/MAX 260 hakua

Me uskomme, että kiinteistönvälitys on murroksessa. Ainoastaan sunnuntainäytöt pelkkien paperiesitteiden kera eivät enää yksin riitä. Asiakkaat odottavat enemmän ja parempaa palvelua ja julkiset suositukset ovat kaikki kaikessa. Jopa potentiaaliset asiakkaat ovat entistä valveutuneempia, sillä he tietävät mitä haluavat. Neliöt Liikkuu LKV:n visiona on tehdä kiinteistönvälityksestä avoimempaa ja entistä läpinäkyvämpää – myös yhdessä kilpailevien kiinteistönvälitystoimistojen kanssa.

Andrei Koivumäki pitää kirkasta ykkössijaa hakutuloksissa

Korkeat sijoitukset Google-hauissa ovat merkki siitä, että välittäjät ovat kiinnostavia ja heidän palveluistaan halutaan lisää tietoa. Vuoden 2019 haetuimpien välittäjien listauksesta löytyy hieno läpileikkaus alan suurimmista toimijoista.  Neliöt Liikkuu onnittelee lämpimästi kaikkia listattuja välittäjiä!

Olemme ylpeitä, että yksittäiset perheenjäsenemme ovat kiinnostavia ja vahvoja itsenäisiä toimijoita alalla. Tekemisemme pohjautuu aina faktaan ja dataan, siksi haluamme tehdä kiinteistönvälityksestä aiempaa avoimempaa ja läpinäkyvämpää.

Kiinteistönvälitysliikkeiden tulevaisuus

Mitä nämä hakuvolyymit kertovat perinteisen kiinteistövälitystoimiston tulevaisuudesta? Kokosimme parhaat vinkkimme kaikkien käytettäväksi, jotta saamme yhdessä takaisin alalle sen arvostuksen, joka on vuosien saatossa hiipunut.

  1. Kerro onnistumisista

    Kerro yhdessä saavutetuista tavoitteista, onnistumisista, voitoista ja innostuksesta. Ei ole väliä missä ja miten; kunhan viesti tavoittaa juuri oikean kohderyhmän. Asiakkaat, potentiaaliset asiakkaat ja uskollisimmat seuraajat ansaitsevat kuulla, silloin kun menestytte – he haluavat elää voitot kanssanne!

  2. Ota some haltuun

    Sosiaalinen media mahdollistaa matalalla kynnyksellä omasta yrityksestä viestimisen. Luo kevyt strategia omalle toiminnalle ja määritä kolme pääviestiä, joita haluat tuoda somen välityksellä esille. Puhu paljon ja tee some-tekemisestä jatkuvaa, jolloin kasvatat uskollisen seuraajakunnan ja muutut sen silmissä kiinnostavaksi. Kuka hallitsee pääkaupunkiseudun haetuimman välittäjän paikkaa vuoden 2020 lopussa?

  3. Luo lisäarvoa

    Jaa, keskustele ja ole läsnä – luo seuraajille lisäarvoa jakamalla avoimesti vinkkejä ja ajatuksia. Arvosta yleisöäsi, niin pystyt ansaitsemaan heidän arvostuksensa. Paras vinkkimme on pitää kaikessa tekemisessä riittävän korkeat standardit, jolloin tuottamasi sisältö on varmasti riittävän hyvää.

    Oiva tapa tuoda omaa osaamistasi esille on esimerkiksi blogipostauksin tai kevyesti somessa, vaikkapa Instagramissa. Luo itsellesi tunnettu ja helposti muistettava aihetunniste. #neliötliikkuu -aihetunnisteen alta löytyy Instagramissa jo yli 1 275 postausta.

 

Etkö löytänyt nimeäsi top 10 -listauksesta? Ota meihin yhteyttä, niin selvitämme Google-kiinnostavuutesi!

Tekstissä esiin tuodut hakuvolyymit ovat kaikkien saatavilla olevaa avointa dataa Googlesta. Kaikki luvut ovat vuoden ajalta mitattuna kuukausittainen keskiarvo.

Tekstiä on päivitetty 23.12.2019.

Yhteydenotto

Tavoitat meidät numerosta 010 248 1600 tai alla olevalla lomakkeella.