fbpx

5 syytä, miksi asunto kannattaa laittaa myyntiin loppuvuonna 2023

Kuten viimeksi kirjoitimme, loppuvuosi 2023 on hyvä aika laittaa asunto myyntiin, sillä varainsiirtoveroedun poistuminen ensiasunnon ostajilta on nostanut liikehdintää asuntomarkkinoilla mukavasti. Ensimmäinen syy on siis varainsiirtoverodun poistuminen ensi vuonna.

Toinen syy on asunnon ostajien konkreettisesti käyttämä aika asunnon vaihtoon. Asunnon ostajat vilkastuvat loppuvuonna ja etenkin joulun välipäivinä. On totta, että moni suuntaa lomamatkoille, mutta suuri osa ihmisistä löytää joulun välipäivistä aikaa selata asuntoportaaleita. Ihmisillä on arjessa kiirettä, mikä tarkoittaa, että asuntoja ei välttämättä ehdi selata. Mikäli asuntoja ehtii selata, niitä ei arjen kiireessä välttämättä ehdi kunnolla katsomaan. Vastaavasti joulun välipäivinä on aikaa selata ja käydä katsomassa asuntoja.

Kolmas syy on ihmiset keskimäärin parempi fiilis joulun alla. Mikäli laitat asunnon myyntiin joulukuun alussa, se saadaan julkaistuksi nettiin hyvissä ajoin välipäiviksi. Ihmiset tekevät ostoksia, niin kulutustavaroissa kuin asunnoissa, silloin, kun heillä on hyvä fiilis. Neliöt Liikkuun asiakkaat tekevät vuodesta toiseen paljon kauppaa välipäivinä.

Neljäs syy on, että moni asunnon myyjä jättää asunnon myyntiin julkaisun alkuvuoteen. Asunnon myyntiin laittaminen loppuvuodesta tarkoittaa täten myös, että tarjontaa on vähemmän. Kun tarjontaa on vähemmän, asunnon ostajat kilpailevat pienemmästä määrästä asuntoja.

Viides syy on, että ihmisillä on taipumusta joulun alla muuttaa erilleen. Isommasta asunnosta luovutaan ja tilalle ostetaan esimerkiksi kaksi pientä. Tammikuussa laitetaan vireille lähes 40 % enemmän avioeroja kuin joulukuussa. Vaikka kenenkään epäonni ei ole hyvä asia, asuntomarkkinoilla ero tarkoittaa asunnon ostajien saapumista markkinoille.

Ota meihin yhteyttä, niin myydään yhdessä asuntosi parhaaseen mahdolliseen markkinahintaan.

Yhteydenotto

Tavoitat meidät numerosta 010 248 1600 tai alla olevalla lomakkeella.