Toimitusjohtajan terveiset – Alkuvuoden tunnelmat yhdistymisen jälkeen
Artikkelin on kirjoittanut toimitusjohtajamme Samu Siponen.
Ensimmäiset kolme kuukautta tätä vuotta alkaa kohta olemaan takanapäin. Alkuvuosi onkin ollut mielenkiintoinen yrityksemme isosta laajentumisesta johtuen, jolloin käytännössä kaikki järjestelmät ja prosessit laitettiin uuteen uskoon alusta loppuun hyvinkin nopealla aikataululla. Kaikesta olemme selvinneet hyvin ja pääsemme nyt rakentamaan yritystämme entistä laadukkaammaksi sekä alan parhaaksi työpaikaksi.
Olemme hyvin iloisia siitä kuinka paljon uusia mukavia ja ammattitaitoisia kollegoita on tullut tiimiimme ja että yhdistyminen on saatu sujuvasti toteutettua. Isot kiitokset vielä kaikille NL-kollegoille joustamisesta, ymmärtämisestä ja avusta kaiken tämän keskellä, arvostamme tätä erittäin paljon. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä eteenpäin.
Olemme onnistuneet tekemään kuukausi kuukaudelta enemmän myyntiä sekä vuokrauksia alkuvuoden hiljaiselosta ja markkinatilanteesta huolimatta. Toimeksiantomäärät niin myynti- kuin vuokrapuolellakin ovat jatkuvassa kasvussa sekä asiakastyytyväisyytemme on pysynyt koko alkuvuoden tasolla 4,91/5 (perustuen kirjallisiin asiakaspalautteisiin). Neliöt Liikkuu LKV:n ennuste vuodelle 2024 näyttää juuri siltä kuin pitääkin eli kunnianhimoiset tavoitteet on taululla, mutta kaikki toteutetaan kuitenkin järki edellä. Ja niinhän se menee, että kun keskittyy oikeisiin asioihin niin tulosta alkaa syntymään.
Maaliskuussa Neliöt Liikkuu LKV otti jälleen uuden harppauksen ja kasvoi kolmella kokeneella välittäjällä Päijät-Hämeen alueella. LKV Tommy Jannasch, LKV Emilia Saarinen ja LKV Sari Moilanen aloittivat työskentelyn Lahdessa ja tavoitteenamme on kasvattaa toimintaa entisestään myös kyseisellä alueella.
Haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden käyttää laadukkaita palveluitamme ympäri Suomen, joten huhtikuun alussa selviää mihin Neliöt Liikkuu LKV seuraavaksi rantautuu.
Pysykää kuulolla, sillä tämä on vasta alkua.