fbpx

Kahden asunnon loukku vai onnistunut asunnonvaihto?

Monia uudesta kodista haaveilevia pelottaa kahden asunnon loukku. Kun apunasi on kiinteistönvälityksen ammattilainen, asunnonvaihto ja yleensä siihen liittyvä asunnon myynti sujuu onnistuneesti. 

Kun perhe kasvaa, neliöt tuntuvat loppuvan kesken, sillä onni kasvavasta perheestä tuo uusien perheenjäsenten myötä mukanaan myös lisää tavaraa. Tai ehkä asunto kaikuu eron tai lapsen poismuuton jälkeen tyhjyyttään, kun omassa kodissa onkin yhtäkkiä liikaa tilaa. Oli elämäntilanteesi millainen tahansa, kiinteistönvälittäjämme Neliöt Liikkuu LKV:llä ovat apunasi, kun kodin vaihtaminen tulee ajankohtaiseksi.

Kahden asunnon loukku voi käydä kalliiksi

Onko vanha asunto pakko myydä ennen kuin voi ostaa uuden kodin? Tämä riippuu täysin lompakon paksuudesta ja halutun lainan suuruudesta. Jos pinkka antaa myöten tai rahoituksesta pääsee pankin kanssa yhteisymmärrykseen, mikään ei estä uuden asunnon ostoa, vaikka vanha olisi vielä myymättä. Kaikkien budjetti ei tähän kuitenkaan taivu.

Pankki voi vaatia, että uuden lainan ehtona on vanhan asunnon myynti ennen uuden ostamista. Tämä on myös asunnon vaihtajalle riskitön vaihtoehto, koska tällöin vältetään kahden asunnon loukku. Kahden kodin omistamisen riskejä kannattaa punnita tarkkaan, jotta omat rahat eivät hupene turhiin kuluihin ja menoihin. Kahden kodin loukussa maksat kahden asunnon kulut: asuntolainan, tai vähintään korot, vastikkeen, ylläpitokulut ja muut juoksevat kulut. Asunnon ostajat haistavat loukussa olevan myyjän ja voivat käyttää tilannetta hyväkseen tarjousneuvotteluissa. Jos myyjällä on kiire päästä asunnosta eroon, voi vanhasta asunnosta saatu myyntihinta jäädä asunnon todellista arvoa alhaisemmaksi. 

Jos vanhaa asuntoa ei ole pakko myydä tai myynnillä ei ole kiire, voi asunnon myös laittaa vuokralle, jolloin asunnon ylläpitokulut voi vähentää vuokrasta.

Missä vaiheessa oma asunto kannattaa laittaa myyntiin?

Ammattitaitoinen kiinteistönvälittäjä osaa arvioida, mihin hintaan ja missä ajassa kotisi myydään. Tämä auttaa sinua pohtimaan, missä vaiheessa oma koti kannattaa laittaa myyntiin: heti kun uuden kodin etsintä alkaa vai vasta siinä vaiheessa, kun unelmien koti on löytynyt. Meillä ei ole kristallipalloa, emmekä tiedä, missä vaiheessa uusi unelmiesi koti osuu kohdalle, mutta vanhan asuntosi myynnissä olemme staroja. Huippuvälittäjämme auttavat sinua myymään asuntosi juuri oikeaan hintaan ja nopeasti.

Jos päätät laittaa vanhan asuntosi myyntiin ennen kuin uusi koti on löytynyt, voit joutua muuttamaan tilapäisesti vuokralle tai punkkaamaan ystävien tai sukulaisten nurkissa. Tämän strategian etuna on, että pystyt keskittymään uuden kodin etsintään rauhassa. Kun se oikea koti löytyy, pystyt iskemään kohteeseen kiinni saman tien, eikä oman asunnon myynti ole tarjouksen rasitteena.

Jos ajoitat oman kodin myymisen siihen hetkeen, kun uusi asunto on löytynyt, voit päästä muuttamaan uuteen kotiin kulkematta vuokra-asunnon kautta. Jos lainan saannin ehtona on oman asunnon myynti, voit jättää myyjälle myös niin sanotun ehdollisen tarjouksen. Tällöin tarjoukseen kirjataan, että oman kodin myyminen on kaupanteon ehto. Ehdollisen tarjouksen riskinä on, että joku muu nappaa unelmiesi kodin nenäsi edestä käteiskaupalla.

Opas onnistuneeseen asunnonvaihtoon – näin vältät kahden asunnon loukun

Oma koti on täynnä tunnetta, mutta asuntokaupoissa kannattaa pitää myös järki mukana. Seuraavat askeleet opastavat sinua onnistuneeseen asunnonvaihtoon ilman pelkoa kahden asunnon loukusta.

 

  1. Luota asuntokaupoissa kiinteistönvälityksen ammattilaiseen

    Kun olet vaihtamassa kotia, ota avuksesi kiinteistönvälityksen ammattilainen. Ammattilainen osaa arvioida, mihin hintaan ja missä ajassa kotisi myydään. Tämä auttaa sinua pohtimaan, missä vaiheessa oma koti kannattaa laittaa myyntiin. Lue lisää asunnon myynnistä.

  2. Aloita asunnonvaihto pankista

    Jos tarvitset asunnonvaihtoon rahoitusta, kannattaa suunnata ensimmäiseksi pankkiin sopimaan asunnon rahoituskuviot valmiiksi. Kun saat pankista lainalupauksen, voit tehdä tarjouksen unelmiesi asunnosta saman tien, eikä uusi koti mene ainakaan aikailun vuoksi sivu suun.

  3. Kun uusi koti löytyy, voit jättää siitä ehdollisen tarjouksen

    Jos oma kotisi on myyty ja lainalupaus on kunnossa, voit jättää asunnosta tarjouksen käteiskaupalla. Jos oma koti on vielä myymättä, voit jättää myyjälle myös niin sanotun ehdollisen tarjouksen, jolloin ehtona on oman kodin myyminen.

    Ennen tarjouksen jättämistä kannattaa tutustua huolellisesti kohteeseen, sillä tarjous on aina sitova. Asunnon ostosta voit lukea lisää täältä.

  4. Kaupanteon aika

    Kun oma asuntosi on myyty, on aika tehdä kaupat uudesta kodistasi. Kaupantekotilaisuudessa kohteen omistusoikeus siirtyy ostajalle. Välittäjämme hoitaa kaupantekoon liittyvät asiakirjat ja jälkityöt puolestasi. Kaupantekotilaisuus järjestetään yleensä ostajan pankissa tai kaupat voidaan hoitaa myös täysin sähköisesti. Sopimuksesta riippuen asunnon hallintaoikeus siirtyy ostajalle kaupantekotilaisuudessa tai sovittuna ajankohtana kaupanteon jälkeen.

 

Onko kodin vaihtaminen sinulle ajankohtaista? Tutustu huippuvälittäjiimme ja ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä askeleet asunnonvaihtoon ja viedään homma maaliin.

Yhteydenotto

Tavoitat meidät numerosta 010 248 1600 tai alla olevalla lomakkeella.